Salaojaremontit ja muut omakotitalon tärkeät remontit

Omakotitalo Vihtavuori

Moni omakotitaloasuja yhtyy näkemykseen siitä, ettei omakotitalon remontointi ole koskaan ohi. Aina saa olla laittamassa jotain vuotavaa hanaa, hilseilevää maalipintaa, vetävää ikkunaa tai rapautunutta hormia. Vaikka omakotitalossa asuva nauttii suomalaiselle niin tärkeästä vapaudesta ja yksityisyydestä, voi joskus kaivata niitä kultaisia aikoja, kun saattoi soittaa huoltoyhtiön korjaamaan vuotavaa vessanpyttyä tai rikki mennyttä ulko-oven lukkoa. Arto Paasilinnan kirjoittamin sanoin, alkaa idealistille tulla ikävä keskuslämmitystä persuksen jäätyessä kanervikkoon. Kaikille kerros- ja rivitaloissa ikänsä asuneille ei muuten ole itsestäänselvää, että omakotitalon remontti- ja kunnossapitotyöt kuuluvat rakennuksen omistajalle. Kiinteistövälittäjät kertovat välillä ostajaehdokkaista, jotka kyselevät asuntonäytöissä, minkä alueen huoltoyhtiön vastuulla kyseinen torppa on. 

Remontit toki saa ja pitääkin teettää alan asiantuntijoilla, jos ei itsellä ole asiaan koulutusta ja kokemusta. Ovenkahvan oppii helposti itsekin vaihtamaan, mutta isommissa remonteissa on ammattiapu tarpeen. Omakotitalon isoimpia remontteja ovat ainakin julkisivuremontit, kattoremontit, putkiremontit ja salaojaremontit. Esimerkiksi salaojaremontti omakotitaloon voi koitua turmiolliseksi, jos sen tekee ilman tarkkaa tietoa siitä, mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Pahimmassa tapauksessa tulee ohjanneeksi katolta vesikourujen ja alastuloputkien kautta tulevat vedet suoraan rakennuksen perustuksiin, jolloin home- ja sisäilmaongelmia ei tarvitse kauaa odotella.

Omakotitalon putkiremontti

Putkimies

Juuri nyt on aika uusia 1970- ja 1980-luvuilla rakennettujen omakotitalojen putkia. Vaikka putkiremontteja pidetään kalliina ja hankalina, on totuus kaikeksi onneksi toisenlainen. Normaali omakotitalon putkiremontti kestää vain noin viikon, ja hintaa sille tulee neljästä tonnista ylöspäin. Omakotitalon putkiremontin hinta vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon vessoja, suihkuja ja muita vesipisteitä rakennuksessa on, ja miten ne on sijoiteltu. Ennakoiva putkiremontti on lähes aina halvempi ja helpompi. Putkistot kannattaa saneerata jo ennen kuin mitään vahinkoja ehtii sattua, sillä vesivahinkojen ja kosteusvaurioisten rakenteiden kuivattaminen on aina isotöistä ja kallista. Putket olisi hyvä laittaa kuntoon myös kaikissa 40–50-vuotiaissa taloyhtiöissäkin, mutta koska putkiremontteihin liittyy niin paljon ennakkoluuloja, voi putkiremonttia olla vaikea saada yhtiökokouksessa läpi.

Omakotitalon julkisivuremontti

Lautaverhouksen voi odottaa kestävän 30–70 vuotta. Ikähaarukka on iso, mutta verhouksen kuluminen riippuu täysin ilmansuunnasta ja rasitusluokasta. Lautaverhouksen käyttöikää voi jatkaa maalaamalla ulkoseinät 10–20 vuoden välein. Punamulta on edelleen monen suosima maali, sillä se sallii puun hengittää. Jos päädyt maalaamaan puutalon itse, älä vedä lateksimaalia punamullan päälle, jotta puu ei ala pehmetä. Väärä maalaus voi johtaa kalliisiin remontteihin, esimerkiksi ennenaikaiseen lautaverhouksen uusimiseen.

Toinen yleinen julkisivumateriaali eli tiiliverhoilu on huoltovapaampi. Tiiliverhoilun tekninen käyttöikä on ainakin 50 vuotta, eikä tällä välillä tarvitse tehdä muuta kuin korkeintaan korjata saumoja. Pakkasrapautuminen uhkaa lähinnä kylmien rakennusten julkisivuja, koska tällöin rakennuksen lämpö ei kuivata verhousta. Jos tiilen sisään päässyt kosteus jäätyy tarpeeksi monta kertaa ja tiili halkeaa, pitää tiili vaihtaa.

Omakotitalon kattoremontti

Kattoremontti

Omakotitalon kattoremontti on vähintään muutaman tuhannen euron paukku, joten katon käyttöikää kannattaa pidentää kuntotarkastamalla ja huoltamalla katto säännöllisesti. Pelti- ja huopakatto kestää hyvällä hoidolla jopa viisikymmentä vuotta, tiilikatto ja konesaumakatto jopa 100. Kattoremontti on nopeimmillaan ohi parissa päivässä, eikä sitä varten tarvitse muuttaa pois asunnosta (vaikka katto vaihdettaisiin keskellä talvea). Kattoremontin yhteydessä on mahdollisuus lisätä katon lämpöeristeitä, kunnostaa ja pellittää savuhormi tai vaikka asentaa kattoikkuna. Oikea aika tehdä katon purku ja vaihto omakotitalossa selviää tarkastamalla katto ja kattorakenteet tiheästi, mieluiten puolen vuoden välein. Suhteellisen tuoreet vauriot voi täsmäkorjata, mutta jos katon rakenteissa on mittavia lahovaurioita, on katto paras uusia vaikka sitten ennenaikaisesti.

Omakotitalon salaojaremontti

Mikäli salaojajärjestelmä ei ohjaa maaperän kosteutta tarpeeksi kauas rakennuksen perustuksista, voivat rakenteet kastua peruuttamattomasti. Jotta hometta ei ilmaantuisi, kannattaa salaojaremontti teettää, vaikka siihen voi mennä huomattavasti yli 15 000 euroa. Salaojajärjestelmä yhdessä toimivan sadevesijärjestelmän kanssa pitävät rakennuksen asumiskelpoisena ja kellarin kuivana huolimatta tuhansista ja taas tuhansista litroista vettä, mitä taivaalta sataa. Salaojaremontin tarve paljastuu salaojajärjestelmän kuntotarkastuksissa, tai viimeistään silloin, jos sokkelin maali hilseilee ja sisälle kellariin vuotaa vettä. Salaojaremontin yhteydessä salaojaputkisto kaivetaan esiin ja joko korjataan tai uusitaan. Samalla korjataan perustuksissa ehkä jo olevat kosteusvauriot.